torstai 8. toukokuuta 2014

The Ripe/ Esko Elomaa


Edellisessä postauksessani jo mainitsinkin sivuston The Ripe. The Ripe on Australialaisten Huw Nolanin, Tom Pitneyn ja heidän nuorehkon avustajakaartinsa pyörittämä sivusto. Tuore sivusto on perustettu Melbournessa 2012. The Ripen idea on tuoda uuden musiikin blogien kaaokseen selkeyttä ja antaa hyvä alusta uuden musiikin löytämiseen ja jakamiseen. Musiikkityylejä on laidasta laitaan. Facebookissa genreistä kerrotaan seuraavaa: "We don't go hating on genres, just shit music" Uusi musiikki on pääosassa tyylistä riippumatta. Sivustolla esitellään myös vähemmän tunnettuja paikallisia (= australialaisia) pikkubändejä isojen kansainvälisten nimien ohella. Arvostan!

Sivuston rakenne on selkeä ja sitä on helppo käyttää. Uusi musiikki löytyy helposti "New Music" otsikon alta. Levyarviot ovat omassa ja keikka-arviot omassa karsinassaan. The Ripestä voi myös lukea artisti- ja bändihaastatteluita. RipeTV:stä voi katsoa live-tallennuksia. The Ripestä löytyy sellainenkin osio, jossa voi striiminä kuunnella vielä julkaisemattomiakin albumeita. Se on tuoretta kamaa. Kilpailuista voi voittaa esim. keikkalippuja, mutta ne on tietenkin lähinnä sinne Australian suunnalle.

Mielestäni parasta antia ovat tälläkin sivustolla soittolistat. Kerran kuussa julkaistaan lista kymmenestä kuukauden parhaasta albumista ja joka viikko ilmestyy "Top 20 Tracks For This Week". Listat on helppo ja nopea käydä läpi, sillä biisit voi kuunnella sivustolta suoraan Soundcloud-soittimesta. Listoilta löytyy monenkirjavaa roskaakin, mutta aina löytyy myös jotakin kiinnostavaa, josta haluaa ottaa lisää selvää. Vähintään kerran viikossa kannattaa kurkata näille sivuille.

Sitten jotakin ihan muuta:

Eilen kävin Lepakkomiehessä Esko Elomaan akustisella keikalla. Siksipä laitankin Eskon videon tähän postaukseen, vaikka se ei liitykään tuohon The Ripe sivustoon mitenkään. Esko tekee omanlaistaan folk-tyyppistä vahvaa musiikkia, joka toimii bändin kanssa soitettuna tai myös vaihtoehtoisesti akustisesti vedettynä. Vahvaa suomenkielistä lyriikkaa ja komeata kitarointia. Biiseissä on aina jotakin kivaa twistiä. Elomaan coveritkaan eivät ole tavallisimmasta päästä; Eilen keikalla kuulitiin suomeksi käännettyä Bauhausia ja Elliott Smithiä. Tässä vanhempi Elämäniloa video. Esko on tekemässä juuri uutta albumia, joten varmaan tämän vuoden aikana Esko Elomaasta kuullaan vielä lisääkin. Tykkään kovasti.

Ja lisää muuta:
Toisella korvalla kuuntelen tässä bloggauksen ohella Tanskassa pidettäviä euroviisukarsintoja TV:stä. Suomen ja Seinäjoen edustaja Softengine on pian vuorossa. Toivotan pojille onnea, vaikka en olekaan tuon viisubiisin (tai ylipäätään minkään muunkaan euroviisumusiikin) suurin fani.

TÄMÄN PÄIVÄN JUTTU:
Kotisivu: The Ripe
Facebook: The Ripe

TÄMÄN PÄIVÄN BIISI:
Bändi: Esko Elomaa
Biisi: Elämäniloa
Albumi: Elämäniloa (Tandem tuotanto 2012)
Mistä: Helsinki, Kallio
Tyypit:
Esko Elomaa - laulu, kitara
Alvar Gullichsen - lyömäsoittimet
Anssi Hallio - rummut
Matthew John, Jr. - kitara
Lasse Määttä - basso

Kotisivu: Esko Elomaa
Facebook: Esko Elomaa
Spotify: Esko Elomaa
Osta levy!! Elämäniloa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi!