Esittelyssä seuraavaksi yksi mieluisimmista uuden musiikin löytämispaikoistani. BBC Radio 6 Music ja toimittajansa Marc Riley. BBC:ltä tulee tietenkin paljon kiinnostavaa musiikkia muutenkin kaikilta kanavilta, mutta Marc Rileyn soittolistoilta useimmiten löydän itseäni miellyttävää kamaa.
Rileyllä on BBC Radio 6 Music kanavalla oma kahden tunnin pituinen ohjelma maanantaista torstaihin. Ohjelmia on kuultavissa jälkeenpäin BBC:n sivuilla. Ohjelmassa soitetut kappaleet löytyvät jokaisen jakson sivulta. Loppumaton lähde kaikelle uudelle ja kiinnostavalle musiikille on tuo ohjelma. Tästä linkistä pääset Marc Rileyn show’n
Marc Riley on The Fall -bändin entinen jäsen (1978–1983). Radiotoimittajana Riley on työskennellyt vuodesta 1990 ja BBC 6 Music kanavalla vuodesta 2004.
Studioon Riley tuo yleensä jonkin ajankohtaisen bändin ja tekee haastattelun. Haastattelun lomassa soitetaan bändin musiikkia. Omien suosikkiensa lisäksi Riley soittaa ohjelmassaa kuuntelijoiden toivomia pätkiä John Peelin "The Peel Session" nauhoituksista (Peel by Request). Esimerkkeinä Rileyn ohjelman vieraista mainittakoon ensi viikolla tiistaina haastateltava The Phantom Band ja torstain Mac DeMarco.
Hyvällä maulla valittua uutta ja myös vanhaa musiikkia siis löytyy Marc Rileyn ohjelmasta.
BBC 6 Musicilla kannattaa tutustua myös indiemies Steve Lamacqin ohjelmaan.
Ohjelmaa on markkinoitu lauseella "The UK's most influential indie radio show"
Kolmas hyvää musiikkia kanavalla soittava DJ on Tom Ravenscroft, joka on John Peelin poika.
BBC 1:stä pitää mainita hiljattain löytämäni mielenkiintoinen BBC Introducing.
Tässä esimerkkejä siitä:
BBC Introducing Radio Shows
BBC Introducing in Northern Ireland
BBC Introducing in Scotland
BBC Introducing in Wales
BBC:n kanavilla soi niin paljon kiinnostavaa musiikkia, että pelkästään tuota laajaa kanavakenttää on hankala haravoida hyvän musiikin löytämisen toivossa. Siksi tässä nämä linkit toistaiseksi löytämiini hyviin juttuihin.
Jos jollakin on BBC:stä antaa hyviä vinkkejä, niin otan niitä ilolla vastaan.
Tässä sitten uutta musiikkia, jota olen Marc Rileyn ohjelmasta viimemmäksi löytänyt:
Keel Her eli Rose Keeler-Schäffeler. Helmikuussa julkaistulta debyyttialbumilta "Keel Her" löytyy 18 kappaletta mukavaa lo-fi kesämusiikkia ja pikkuisia punk-ralleja on mukana myös.
Ensin kiva renkutus GO:
ja sitten tummasävyisempi ROSWELL:
PÄIVÄN BÄNDI:
Bändi: Keel Her
Mistä:
Brighton/London, UK
Biisi: Go ja Roswell
Albumi: Keel Her (Critical Heights 2014)
Tyypit:
Rose Keeler-Schäffeler
Spotify: Keel HerRose Keeler-Schäffeler
Facebook: Keel Her
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ajatuksesi!