maanantai 8. syyskuuta 2014

Esko Elomaa / Sinä ja mun maailma

Nyt sitä saa viimein kuulla! Esko Elomaan toinen albumi "Sinä ja mun maailma" on koko kesän odotuksen jälkeen kuunneltavissa ennakkoon Rumbassa. Odotukset ovat olleet korkealla kesäkuusta lähtien, kun ensimmäinen sinkku "Outo lintu" julkaistiin videon kera. Kallio Block Partyillä näkemäni akustinen keikka antoi myös osviittaa siitä, että jotakin hienoa on ilmestymässä.

En pettynyt kuulemaani.

"Outo lintu" on vahva kappale ja se on varmasti levyn parhaimmistoa. Välitön tykkäys-efekti. "Vilhelmiina" levyn loppupuolella on myös samanhenkinen voimasoittobiisi. Levyn muut kappaleet eivät välttämättä aukea kaikessa hienoudessaan aivan ensi kuulemalta. Se ei ole ollenkaan huono asia, sillä siitä tietää, että levy kestää soittoa pitkään, eikä kyllästymään pääse. Sävyjä löytyy niin musiikista, kuin keskivertoa fiksummista lyriikoistakin. Jokaisella kuuntelukerralla levyltä löytyy uusi kappale, josta löytyy uusia puolia.

Ensimmäinen tähtihetki on kakkosbiisi "Onni", jonka tahtiin huomasin tanssahtelevani ja pyörähteleväni keittiössä ruoanlaiton lomassa. Keinuva rytmi ja hyväntuulinen melodia. Kitara ja laulu sopivat yhteen kuin nakit siihen pastaan, jonka kokkasin. Kitarassa on erittäin raikas soundi ja Esko Elomaan tulkinta on varmaa ja vahvaa läpi koko levyn. Viides biisi "Jaksat vaan" ei ensi kuulemalla vakuuttanut, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen se on jo noussut yhdeksi suosikeistani.

Levyltä löytyy tunnelmallista rautalankaiskelmää ja herkkää folkkia. Lyriikoissa riittää kuunneltavaa pitkäksi aikaa. Tälläistä musiikin pitääkin olla; sanoituksellisesti ja musiikillisesti mukavan haastavaa, mutta samalla kuitenkin ilmavaa ja soljuvaa. Levy sopii kevyesti keskellä päivää kuunneltavaksi kokkausmusiikiksi ja silti se sopii myös vakavamielisempiin kuuntelusessioihin syvällisemmin pohdittavaksi. Nyt soi "Tähtitaivaasta" ― Hemmetti, että on kova biisi sekin. Vahvaa työtä. Levy menee ennakkotilaukseen saman tien. Kuunnelkaapa itse!

Sinä ja mun maailma ilmestyy 15.9. ja levyjulkkarit ovat Lepakkomiehessä torstaina 18.9 siitä seuraava keikka on 21.10.2014 On The Rocksissa. Miten odotankaan kuulevani nämä biisit livenä koko bändin kanssa soitettuna!



Bändi: Esko Elomaa
Biisi: Outo lintu
Albumi: Sinä ja mun maailma (Tandem Tuotanto 2014)
Mistä: Helsinki, Kallio
Tyypit:
Esko Elomaa - laulu, kitara
Anssi Hallio - rummut
Matthew John, Jr. - kitara
Lasse Määttä - basso
Petri Määttä - kitara

Tilaa Sinä ja mun maailma jo nyt ennakkoon Levykauppa Äxästä. Tästä: Levykauppa Äx
Kuuntele levy nyt heti Rumban ennakkokuuntelussa. Tästä: Rumba ennnakkokuuntelu

Kotisivu: Esko Elomaa
Facebook: Esko Elomaa
YouTube: Esko Elomaa
SoundCloud: Esko Elomaa
iTunes: Esko Elomaa
Spotify: Esko Elomaa


P.S. Käyhän fanittamassa uutta Musamannaa Facebook-sivua täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi!