tiistai 3. kesäkuuta 2014

Black Trumpet

Uusinta uutta elektroa Tampereelta. Esittelyssä Pauliinan ja Oton duo Black Trumpet. Omien sanojensa mukaan duo "yhdistää modernin musiikintuottamisen menetelmiä ja perinteisiä soittimia luomuelektroksi, jossa elokuvallinen äänimaalailu tauottaa urbaania kumua." Black Trumpet (=musta torvisieni) nimessäkin yhdistyy duon rakkaus luontoon ja musiikkiin.
Black Trumpetilta on ilmestynyt ensimmäinen sinkku Lighthouse/Trauma. Sinkusta ollaan julkaisemassa  myös 500 kappaleen painos keltaisena 12-tuuman vinyylinä latauskoodeineen. Duo on juuri työstämässä ensimmäistä EP:tään ja keikkailu alkaa syksyllä.

Duon jäsenet ovat aikaisemmin soittaneet elektronisen musiikin lisäksi mm. klassista ja jazzia. Monipuolisen musiikillisen taustan vuoksi duon musiikissa kuuluu kaikuja useista musiikkityyleistä eri aikakausilta. Pauliina on taiteen monilahjakkuus ja hän tekee myös kansitaiteen.

Näiden kahden biisin perusteella odotukset ovat korkealla tulevan EP:n suhteen. Keikan näkemistä malttaa tuskin odottaa. Toivottavasti Black Trumpet nähdään Helsingissä mahdollisimman pian. Tämän duon tekemisiä kannattaa seurailla, sillä hyvää on varmasti tulossa.

LIGHTHOUSE lähtee liikkeelle pienestä ja viipyilevästä, mutta tunnelma tihenee ja äänimaailma kasvaa loppua kohden. Pauliinan laulu kietoo kuulijan kuin pehmeään huopaan ja tuon huovan suojassa kuljetaan biisi loppuun. Huikea tunnelma; kuin olisi retkellä tässä yli kahdeksan minuutin mittaisessa biisissä!




TRAUMA kolahtaa välittömästi. Vahvaa, uhkaavaa tunnelmaa. Vaaraa ja veitsenteriä, synkkyyttä ja mahtipontisuutta. Biisin alussa starttataan moottori ja biisin loppuun kruisaillaan suurkaupungin öisillä kaduilla. Erittäin hyvä kappale myös tämä sinkun toinen raita. Tätä voisi kuunnella repeatilla kyllästymättä vaikka sata kertaa putkeen. 



Bändi: Black Trumpet
Mistä: Tampere
Perustettu: 2013
Biisit: Lighthouse ja Trauma
Tyypit: 
Pauliina
Otto
Facebook: Black Trumpet
Soundcloud: Black Trumpet 
Instagram: Black Trumpet

1 kommentti:

  1. Levyn voi nyt myös ostaa Levykauppa Äxästä!
    http://www.recordshopx.com/single/black_trumpet/lighthouse/

    VastaaPoista

Kerro ajatuksesi!